Tämän viikon torstaina Helsingissä Hartwall Areenalla esiintyvän Princen konserttiin on lavarakenteiden mittasuhteiden varmistuttua vapautunut lisää lippuja myyntiin sekä kentältä että lavan vieressä sijaitsevien istumakatsomoiden parhailta paikoilta.
Princen ensimmäinen Suomen konsertti on osa artistin parhaillaan käynnissä olevaa areena- ja festivaalikiertuetta, jonka tähänastiset konsertit ovat saaneet ylistävän vastaanoton niin yleisön kuin mediankin toimesta. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko Ilkka Mattila hehkutti arviossaan Princen Pariisissa soittamaa kolmetuntista konserttia: ”Tähdessä on yhä valtavasti puhtia, ja väsymättä ja voimalla soittaneen New Power Generation -yhtyeen nykyinen kokoonpano pärjää vertailussa Princen aiempien yhtyeiden kanssa -- kiivastempoinen show piti otteessaan tiukasti”.
Hartwall Areenan ovet avataan klo 18.30, konsertti alkaa noin klo 20.00 ja esiintymisen arvioitu kesto on noin kolme tuntia. Kameroiden tuominen konserttiin on kielletty, ja sisääntulon yhteydessä suoritetaan turvatarkastus.
KONSERTTI:
Prince (USA)
To 21.7.2011 Helsinki, Hartwall Areena.
Ovet klo 18.30, konsertti alkaa noin klo 20.00.
Ei ikärajaa.
LIPUT:
Alkaen 89 EUR +toimituskulut.
Myynnissä Lippupisteen ja Tiketin toimipisteissä, puhelinpalveluissa ja verkkosivuilla sekä R-kioskeissa kautta maan (tapahtumanumero 100573).
(Teksti: Fullsteam)
Lue lisää konsertista täältä >>
Mainos:

Viikko on lopussa, on aika nostaa kädet ilmaan ja huutaa Thank God It's Friday!
Varsinkin kun Radio Aallolla tarjoillaan mainiota keinoa virittäytyä viikonlopputunnelmiin, vieläpä Axl Smithin johdolla.
Thank God It's Friday perjantaisin klo 18-20!
Comments
Kommentoi