Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Ohjelmat
Videot
Podcastit
Uutiset
Muut
Ei osumia
Hakusanalla ei löytynyt osumia. Yritä uutta hakua.
Uutiset

Katainen hyökkäsi kovin sanoin Supon kimppuun Nato-asiassa

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.

Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.
Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti Supon päällikköä Seppo Nevalaa sekä Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä.

Kataisen yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.

Vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Jyrki Katainen on liputtanut avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta. Katainen sanoi heinäkuussa 2005, että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.

Suojelupoliisin silloinen päällikkö, edesmennyt Seppo Nevala torjui väitteen tietovajeesta tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.

Kokoomuspomon yhteydenoton jälkeen Nevala poltti täysin päreensä alaiseensa.

"Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan", sanoi Nevala alaiselleen puhelimitse Nelosen uutisten haltuunsa saamalla nauhalla. Nauhoitus on tehty 6.9.2005.

"Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen", jatkoi Nevala.

Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.

"Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä."

"Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön", sanoi Nevala.

Nauhalta paljastuu, että Nevala luottaa Kataisen sanaan.

"En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua."

"Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla", sanoi Nevala.

Nevala kielsi virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten haltuunsa saamasta aineistosta käy ilmi lisäksi, että Katainen lähestyi Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä.

Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 9.9.2010 11.22

Kaveri ei ollut mikään "pikku virkamies" vaan Supon terrorisminvastaisen toiminnan johtaja.
Nevalan käyttämä "pikku virkamies" käsite on suorastaan hävytöntä ja vaan vahvistaa ko. tapauksen huonoa hoitamista Nevalan osalta.
Minä ainakin olen sitä mieltä että Supon terrorisminvastaisen toiminnan johtaja saa todellakin sanoa asiansa siitä mikä Naton virka on Suomelle terrorismiin liittyvissä asioissa.
Enemminkin hän kuin joku Katainen joka on poliitikko joka ajaa Nato asiaa ja haluaa peloitella kansaa uskomaan että ilman Natoa olemme pulassa saadakseen oman agendansa esille.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 23.15

Viranomaisilla on sääntönsä, joiden mukaan tiedotus hoidetaan. Tämäntyyppisiä asioita ei supon pikkuvirkamiehen todellakaan kuulu tiedotella medialle. Nyt tässä on vain paha maku yleensä siinä, että media ottaa tämän vanhan asian nyt esille. Se ei tosin varmastikaan vaikuta toivotulla tavalla epäsuotuisasti.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 19.23

Katainen yritti maalailla terrrorinuhkaa, joka kohdistuisi meihin jos jäisimme ilman Naton suojaa. Kuinka on käynyt? Ei ole Suomessa terroristit mellastelleet, vaikka SUPO on hoitanut homman kansallisesti.Ehkä jokunen hermoheikko kuitenkin äänesti tämän pelottelun vuoksi kokoomusta. Katainen taitaa hallita turvallisuuspolitiikan faktat yhtä hyvin kuin kansainvälisen talouden.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 18.55

Kun Kataisesta tuli puolueensa puheenjohtaja, kerrottiin Ajankohtaisessa kakkosessa Kataisen väärentäneen puolueensa asiapaperin, jonka avulla hän pääsi edustamaan kokoomusta johonkin piirijärjestöön. Katainen myönsi tapahtuneen. Rike ei ehkä ollut merkittävä, mutta kertoo kuinka hanakasti Katainen on pyrkinyt ja on pyrkimässä edelleen vallan kahvaan. Siksi hän on valmis rajoittamaan sananvapautta aina, kun joku uskaltaa olla hänen kanssaan eri mieltä.
Virkamiehen rikettä ei voi pitää suurena, ainakaan siltä osin, mitä Ilta-Sanomissa kerrottiin hänen todenneen Naton roolista terrorismin torjunnassa. Tähän nähden Kataisen reaktio on aivan suhteeton.
Yhtenä syynä Kataisen kimpaantumisen julkituomiseen juuri nyt on varmaankin Antero Eerolan Ylestä saamat potkut. Halutaan osoittaa, että Katainen on ennenkin menettänyt hermonsa melko pienestä syystä ja että hän on valmis rajuihinkin toimenpiteisiin.
Voimme siis luottavaisin mielin odottaa, että näitä uutisia saamme kuulla vielä lisää.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 15.59

Katainen -Isä aurinkoinen?

Vesimies (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 15.27

Mutta asiastaha tässä puhutaan. On oikein ettei esim Supo johda suomea. Valta kuuluu demokraattisesti valitulle eduskunnalle.
Hienoa että meillä on näinkin rohekita valtiomiehiä jotka eivät alistu jonkin klikin vietäväksi. Ja Natohan on ihan oikeasti hyvä asia.

J. Kateellinen (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 14.25

Näyttää siltä, että kansa pitäisi vaihtaa.

Hölmistynyt (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 14.23

Joopa joo. Otsikko on mielestäni harhaan johtava. Vaikka Katainen olisikin Nevalaan asian tiimoilta ollut yhteyksissä, ei keskustelusta selviä kuin se miten Nevala itse hyökkäsi kovin sanoin omaa lausunnon antanutta alaistansa vastaan.

TEK (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 12.08

Eiköhän olisi aika heittää katainen + kokoomus sivuun. Ei me kaivata mitään diktaattoreja lisää

hintola (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 11.51

Nevala (R.I.P.) oli nyt aika surkea johtaja muutenkin. Katainen on osoittanut omaanvansa suomalaiseen tapaan valtiomiestason mimosan hipiän, joten kirkaasti pääministeriainesta!
Kokoomuksen dikotominen tai oikeastaan skitsofreeninen suhtautuminen Venäjään paljastaa tästäkokoomuksen johdon putinilaisen luonteen.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 10.01

Kataisella on suhteellisuustaju menny jo ajat sitten.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 07.41

Katainen - taas. YLEn toimittajan erottaminen ei näköjään ollutkaan yksittäistapaus. Katainen on valmis raivaamaan kanssaan eri mieltä olevat tieltään, nyt se on nähty.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 02.46

"Siinäpä sitä demokratian mukaista sanan - ja mielipiteenvapautta tässä suuressa hyvinvointivaltiossa kerrakseen."

Eihän kyseessä ollut mikään tavallisen tallaajan mielipidepalsta tms,
vaan valtion virkamies hoiti työtehtäviään. Eihän tavallinenkaan poliisi voi mitä sattuu sanoa työtehtävien yhteydessä tai vaikkapa puolustusvoimien edustaja kertoisi itärajan heikoimmat pisteet tv-lähetyksessä

EKP2 (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 01.27

SE PIKKUVIRKAMIES OLI ALALLAAN PARAS ASIANTUNTIJA

HUONO ESIMIES JOKA ALAISTAAN TUOLLA TAVALLAA NÖYRYYTTÄÄ, JOS VIRKAMIES OLI KUTSUTTUNA OMAN MINISTERIÖNSÄ TILAISUUTEEN

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 7.9.2010 00.34

Eihän suojelupoliisissa mistään voida mitään tietää. Ainakaan terrorismista. Piskuisen Suomen silloisen oppositiopuolueen puheenjohtajalla oli sen sijaan punainen linja suoraan totuudentorvi Bushille.

Kylläkyllä.

Kysytäänpäs Kataiselta suuresta yhtenäisteoriastakin. Tietänee varmasti paremmin kuin muka-asiantuntijat jostain fysiikan laitokselta.

Hellanlettas, kun Katainen on herkkis: "Minua yritetäään suistaa.."

polliisivaltijo (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 23.34

Jykä se vaan tekee mitä Bilderbergin isot pojat käskee.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 23.29

jos hetken mietit... noin ne suuret päätökset tehdään, joku jolle asia ei kuulu , puhuu puhumisen ilosta, ja toinen sanoo, turpaa kii. ensimmäinen suuttuu ja jyrää tahtonsa läpi. Se on demokratiaa suomessa.

Kokoomus - fasistinen puolue (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 23.24

Katainen johtaakin näköjään fasistista puoluetta; Putinin jalanjäljillä. Tai vähintäänkin johtaa puoluettaan kohti fasismia. Tähän tapaukseen päälle Ylen avustajan potkut, niin meillä on jo toistuva kaava. Väärä mielipide on vaiennettava. Ja tällaisesta henkilöstä toivotaan Suomen seuraavaa pääministeriä?!?

kapa. (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 22.57

Katainen oli oppositiossa vuonna 2005.
Silloin oli ruorissa Vanhasen I:nen, joka muodostui kepusta, demareista ja RKP:sta.

Kari Rajamäki (sd.) oli silloin sisäministerinä vastuussa Suposta.
Jos Katainen on kyennyt hänet ohittamaan ja vaikuttamaan niin täytyy onnitella. Hänellä ei kuitenkaan tuolloin ole ollut mitään valta-asemaa Supon suhteen.
Vertaa vaikka nykytilanteeseen, jossa Katainen on vvm ja puoluetoveri Anne Holmlund on sisäministeri.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 22.57

Kokoomusesta näyttää tulleen johtava sananvapauden rajoittaja.
Kataisen kädet ovat likaisemmat kuin on ollut tiedossa.

Seppo Väinönheimo (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 22.47

Kokoomus hyökkää nyt sananvapauden kimppuun. Jos Katainen saa lisää poliittista valtaa, niin kohta Suomeen julistetaan poikkeuslaki ja Kataisen arvostelu kielletään.

Mitähän muuta Jykän kaapista löytyy... (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 22.40

Kuningas Katainen. Tai ainakin luulee olevansa. Harmi, että Suomi on tasavalta.

Anonyymi (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 22.35

Suomen "rehellinen" porvari-hallitus näyttää kyntensä.

Anonyymi (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 21.12

Onko tässä jotakin ihmeellistä?

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 20.58

Big Brother Katainen

PA (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 20.56

Hauska keskustelu. Mutta kuinka tämä vuotaa julkisuuteen juuri kun vaalitaistelut ovat alkamassa?

Piilodemari (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 20.53

Hyvä, että Kataisesta ja Nevalasta löytyy vielä sen verran jämäkkyyttä, että sanovat suorat sanat pikkuvirkamiehelle. Eihän tuollaisen jälkeen kukaan pikkuvirkamies - joka ei tuon veraa ole ymmärtänyt -jatkaa tehtävässään kuin Suomessa. Ikävä, ettei mediassa löydy ymmärrystä, ettei tuollainen käytös sovi pikkuvirkamiehelle.

Anonymous (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 19.55

Hoitiko katainen potkut?

Reiska (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 19.37

" Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. "

Siinäpä sitä demokratian mukaista sanan - ja mielipiteenvapautta tässä suuressa hyvinvointivaltiossa kerrakseen.

Miten tuollaisia päästelevät pellet luulevat heillä olevan minkäänlaista kansan uskottavuutta ja kunnioitusta ??

Olisi todellakin korkea aika kansan näyttää että kenelle se valta täällä todella kuuluu.

Maanpetturit (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 19.35

Tämähän on selvää kiristystä ulkopoliittisilla asioilla. Katainen vaientaa virkamiehiä mielivaltaisesti, ja käyttää valtaansa maanpetturin ottein. Sananvapauden tulisi ulottua myös virkamiehiin, vai olenko väärässä?

Raketti (ei rekisteröitynyt) 6.9.2010 19.29

Suomettumista parhaimmillaan, kuten myös viimeaikainen Ylen avustajan savustaminen.

Kommentoi

6.2.2012 - 12.2.2012

Yhden tähden Wallu (U)

0:00-1:00

/sites/radiorock.fi/files/images/5ebd01df3db3497dc473de83ce3446ab_wallu_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/yhden-t%C3%A4hden-wallu

0:00

Heikelä Korporaatio

6:00-11:00

Jenni Alexandrova, Jussi Heikelä ja Osku Nurmi

/sites/nelonen.fi/files/images/7fba8803adb5da79ffadd7ecb0d5d1aa_korp_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/heikelä-korporaatio

6:00

Jonen päivävuoro

11:00-14:00

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/jonen-p%C3%A4iv%C3%A4vuoro

11:00

Radio Rockin Iltapäivä

14:00-18:00

/sites/radiorock.fi/files/images/d64e9b2ed21665683ccd8328dc68e1c2_iltapaiva_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/rockin-iltap%C3%A4iv%C3%A4

14:00

Radio Rockin iltavuoro

18:00-20:00

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/radio-rockin-iltavuoro

18:00

Siinä 60-70

20:00-22:00

/sites/radiorock.fi/files/images/86b920f76a511f73ec4fc7a0bedb3a26_klausf_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/klaus-flaming/ajankohtaista

20:00

Tiistaitrippi

Keskiviikon perinteiset

Torstain terävämmät

Yhden tähden Wallu

20:00-22:00

/sites/radiorock.fi/files/images/5ebd01df3db3497dc473de83ce3446ab_wallu_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/yhden-t%C3%A4hden-wallu

20:00

Siinä 60-70 (U)

10:00-12:00

/sites/ruutu.fi/files/images/5169341179453cb1dfb94a87f7c34727_radioplayer_default_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/klaus-flaming/ajankohtaista

10:00

Heikelä Korporaatio Reload

12:00-16:00

/sites/radiorock.fi/files/images/fc20627a3be3983b93f0cabc8c894cd0_korporaatio_576x324_0_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/heikelä-korporaatio

12:00

Radio Rockin Top 30

16:00-18:00

/sites/radiorock.fi/files/images/9e949d7f971b4a0ba0323b13c41cf880_top30_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/rockin-viikonloppu

16:00

500 kovinta

18:00-19:00

/sites/radiorock.fi/files/images/86b920f76a511f73ec4fc7a0bedb3a26_klausf_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/musiikki/500-kovinta/500/500-476

18:00

Teemalauantai

19:00-23:59

/sites/ruutu.fi/files/images/5169341179453cb1dfb94a87f7c34727_radioplayer_default_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/musiikki

19:00

Tiistaitrippi (U)

10:00-12:00

/sites/radiorock.fi/files/images/86b920f76a511f73ec4fc7a0bedb3a26_klausf_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/klaus-flaming/ajankohtaista

10:00

Radio Rockin iltapäivä Reload

12:00-16:00

/sites/radiorock.fi/files/images/d64e9b2ed21665683ccd8328dc68e1c2_iltapaiva_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/rockin-iltap%C3%A4iv%C3%A4

12:00

Radio Rockin Top 30

16:00-18:00

/sites/radiorock.fi/files/images/9e949d7f971b4a0ba0323b13c41cf880_top30_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/rockin-viikonloppu

16:00

Radio Rockin iltavuoron viikko

18:00-20:00

/sites/radiorock.fi/files/images/d40e4e227341f77157a1ff94b658f216_iltavuoro_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/radio-rockin-iltavuoro

18:00

500 kovinta

20:00-21:00

/sites/radiorock.fi/files/images/86b920f76a511f73ec4fc7a0bedb3a26_klausf_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/musiikki/500-kovinta/500/500-476

20:00

Keskiviikon perinteiset (U)

21:00-23:00

/sites/ruutu.fi/files/images/5169341179453cb1dfb94a87f7c34727_radioplayer_default_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/klaus-flaming/ajankohtaista

21:00

Yhden tähden Wallu (U)

23:00-23:59

/sites/radiorock.fi/files/images/5ebd01df3db3497dc473de83ce3446ab_wallu_576x324_468_263.jpg

http://www.radiorock.fi/kanava/ohjelmat/yhden-t%C3%A4hden-wallu

23:00

Radio Aallon Dynastia

6:00-10:00

Jarkko Valtee, Kimmo Vehviläinen ja Anna Perho

http://www.radioaalto.fi/radio-aallon-dynastia

6:00

Kovan Päivän Päivä

10:00-14:00

Sami Kuronen ja Kristiina Komulainen

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/kovan-p%C3%A4iv%C3%A4n-p%C3%A4iv%C3%A4/etusivu

10:00

Ellen de Kytömäki Show

14:00-18:00

Ellen Jokikunnas ja Tuomas Kytömäki

/sites/nelonen.fi/files/images/15cb59f1d780c159f0b9aab758905843_ra_2011_2612_468_263.jpg

14:00

Radio Aallon DJ-vieras

18:00-20:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/22f895c578b6eb805ab1204ed8236661_a_dj_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/radio-aallon-dj-vieras

18:00

Happy hour

20:00-21:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/5226e17805384b18b3a83751d124fad7_a_hh_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/happy-hour

Radio Aallon Facebook-jukeboxi

18:00-20:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/057445de566f13159c0590ed0650c170_a_fbjuke_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/facebook-jukeboxi

18:00

Happy hour

20:00-21:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/5226e17805384b18b3a83751d124fad7_a_hh_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/happy-hour

20:00

Radio Aallon Dynastia

6:00-10:00

Jarkko Valtee, Kimmo Vehviläinen ja Anna Perho

http://www.radioaalto.fi/radio-aallon-dynastia

6:00

Kovan Päivän Päivä

10:00-14:00

Sami Kuronen ja Kristiina Komulainen

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/kovan-p%C3%A4iv%C3%A4n-p%C3%A4iv%C3%A4/etusivu

10:00

Ellen de Kytömäki Show

14:00-18:00

Ellen Jokikunnas ja Tuomas Kytömäki

/sites/nelonen.fi/files/images/15cb59f1d780c159f0b9aab758905843_ra_2011_2612_468_263.jpg

14:00

Radio Aallon Hyvän musiikin erikoisohjelma

18:00-20:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/acea00e4778400ebe8187ffa603e600f_a_hme_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/hyv%C3%A4n-musiikin-erikoisohjelma

Radio Aallon Suomen virallinen albumilista

18:00-20:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/b1922547c750c98815f773eed310bd0a_lista-640x360px_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/suomen-virallinen-albumilista

Axl Smith Show - Thank God It's Friday!

18:00-20:00

Axl Smith

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/thank-god-its-friday/etusivu

18:00

Happy hour

20:00-21:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/5226e17805384b18b3a83751d124fad7_a_hh_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/happy-hour

20:00

Radio Aallon viikon parhaat

9:00-12:00

/sites/radioaalto.fi/files/images/907fd024837d84e493c7dd1fdc082481_a_vkp_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/aallon-viikonloppu

9:00

Radio Aallon viikonloppu

12:00-16:00

/sites/radioaalto.fi/files/images/e7d8dbbdef099d5afddea55bc3572708_a_vkl_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/aallon-viikonloppu

12:00

Radio Aallon DJ-vieras (U)

16:00-18:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/22f895c578b6eb805ab1204ed8236661_a_dj_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/radio-aallon-dj-vieras

16:00

Lauantaidisco

18:00-21:00

/sites/radioaalto.fi/files/images/d2e9e15a156859abc7e5110a62097929_a_disco_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/aallon-viikonloppu

18:00

Aallon akustinen

9:00-12:00

/sites/radioaalto.fi/files/images/57dec350afa427ce0e49bfd89d5e5bb3_a_akustinen_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/aallon-viikonloppu

9:00

Radio Aallon Suomen virallinen albumilista (U)

12:00-14:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/b1922547c750c98815f773eed310bd0a_lista-640x360px_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/suomen-virallinen-albumilista

12:00

Radio Aallon viikonloppu

14:00-18:00

/sites/radioaalto.fi/files/images/e7d8dbbdef099d5afddea55bc3572708_a_vkl_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/aallon-viikonloppu

14:00

Radio Aallon Hyvän musiikin erikoisohjelma (U)

18:00-20:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/acea00e4778400ebe8187ffa603e600f_a_hme_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/hyv%C3%A4n-musiikin-erikoisohjelma

18:00

Happy hour (U)

20:00-21:00

Jani Juntunen

/sites/radioaalto.fi/files/images/5226e17805384b18b3a83751d124fad7_a_hh_640x360_468_263.jpg

http://www.radioaalto.fi/ohjelmat/happy-hour

20:00