Yhtyeiden levytystahti oli 1970 –luvulla vielä tiivistä ja kolme albumia reiluun puoleentoista vuoteen ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Tällä tahdilla uransa aloitti vuonna 1973 myös Queen, jonka kolmannelta Sheer Heart Attack –levyltä löytyi jo ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä hittikin Killer Queen. Levyn kiertueella Queen kävi ensimmäisen ja viimeisen kerran myös Suomessa Helsingin kulttuuritalolla. Seuraavana vuonna areena olisi ollut varmasti isompi, sillä suuri läpimurto koitti vuonna 1975 –julkaistulla neljännellä A Night At The Opera –levyllä. Albumin kirkkaimmaksi timantiksi nousi laulaja Freddie Mercuryn kehittelemä miniooppera, rapsodia, joka tuli myös teoksen nimeksi. Bohemian Rhapsody oli ilmestyessään kaikkia rajoja rikkova hitti. Yli kuusiminuuttinen kappale ei mahtunut perinteiseen singlemittaan ja levy-yhtiö ei ollutkaan ideasta hirmuisen innoissaan. Bändin mielestä levyllä ei ollut muitakaan vaihtoehtoja ja kappaleen silpominen pienempiin osiin oli ollut mahdoton ajatus. Kappaleessa ei ole varsinaista kertosäettä, vaan se koostuu kolmesta saumattomasti toisiinsa nivoutuvista balladi-, ooppera-, ja revittelyosuuksista, muodostaen kokonaisuuden, jota ei kukaan ole rockhistoriassa onnistunut ylittämään. Studioon tulessa Mercurylla oli kappale jo päässään valmiina ja poikkeuksellisesti sen sovittamiseen ei muita tarvittu. Muu bändi toimi ainoastaan studiomuusikkoina Mercuryn idean taltioimiseen. Äänityksissä ei tunneissa eikä raidoissa säästelty. Joidenkin laskelmien mukaan pelkästään lauluraitojen taltioimiseen käytettiin noin 70 tuntia ja 180 päällekkäisäänitystä. Bohemian Rhapsodyssa kuultava piano on muuten sama millä Paul McCartney soitti Beatlesin Hey Jude –kappaleen piano-osuudet. Singlen yhteyteen tehtiin myös kuvanauhoitus, jota on yleisesti pidetty maailman ensimmäisenä musiikkivideona. 365 kaikkien aikojen parasta kappaletta on Radio Aallon kuuntelijoiden toimesta nyt listattu ja musiikkihistorian parhaaksi kappaleeksi teidän toimesta on aika julistaa tämä klassikko, Queen ja Bohemian Rhapsody.
Brittiläisen rockjättiläisen merkkiteos Led Zeppelinin Stairway To Heaven löytyy marraskuussa 1971 julkaistulta bändin neljänneltä albumilta. Kitaristi Jimmy Page oli kaikessa hiljaisuudessa työstänyt kappaletta kutakuinkin vuoden päivät ja kun orkesteri joulukuussa 1970 asettautui Hampshiressa sijaitsevaan Headley Grange –nimiseen kartanoon äänityksiä tekemään, oli Pagen lempilapsi ensimmäisenä listalla. Page oli suunnitellut kappaleen alkuun jousitaustoja, mutta basisti John Paul Jones ehdotti, josko ne korvattaisiin huilulla. Siihen päädyttiin ja lopulta Jones soitti intron melodian erivireisillä nokkahuiluilla. Page halusi tehdä kappaleen pohjatyön rauhassa Jonesin kanssa ja passitti sessioiden toisena iltana laulaja Robert Plantin ja rumpali John Bonhamin baariin. Kolmas päivä aloitettiinkin kappaleen lopullisen version ensimmäisellä läpimenolla. Biisin teksti on kokonaisuudessaan Robert Plantin käsialaa. Plant istui kylmän ja kostean kartanon juhlasalissa takan ääressä lämmittelemässä, huomaten kirjaavansa ylös kappaleen sanoja. Plantin mukaan kuin itsestään syntynyt teksti kertoo kyyniseen sävyyn naisesta, joka saa kaiken haluamansa. Page tykästyi sanojen moniselitteisyyteen ja piti lyriikoista niin paljon, että niistä tulivat ensimmäiset Zeppelinin levynkanteen koskaan painetut sanat. Stairway To Heaveniä ei koskaan julkaistu singlenä johtuen osin yli kahdeksan minuuttisesta kestosta. Lisäksi kitarsiti Page halusi ihmisten kuulevan sen nimenomaan osana albumin kokonaisuutta. Se on myös yksi syy sille, että nelosalbumin myyntiluvut nousivat huimaan yli 30:een miljoonaan ja se viihtyi jenkkien albumilistalla lähes viisi vuotta putkeen. Kappaleen ympärillä velloneet huhut saatanallisista viesteistä väärinpäin kuunneltuna ja Pagen kiinnostus okkultismia kohtaan reunustivat hitin mystisillä ja kiinnostusta kasvattavilla kehyksillä. Rockin kansallishymniksi vuosikymmenten aikana marinoitunut Stairway To Heaven on pitkästä kestostaan huolimatta yksi eniten radiosoittoa saaneista rock-klassikoista. Kiihkeimmän huuman aikoihin 1970 –luvun alkuvuosina joidenkin laskelmien mukaan se olisi lähtenyt soimaan joka kymmenes sekunti jollain Amerikkalaisella radioasemalla. Stairway To Heavenin saama äänimäärä riittää nostamamaan sen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi biisiksi.
New Jerseyn hardrock-lähettiläs Bon Jovi ei onnistunut vielä kahdella ensimmäisellä albumillaan tekemään isoa kansainvälistä läpimurtoa. Alusta saakka rautaisena liveaktina kannuksiaan kasvattanut bändi hurmasi kuitenkin yleisönsä jo ensimmäisillä kiertueilla, mutta koska kahdelta ensimmäiseltä levyltä puuttuivat kansainväliset mitat täyttävät hitit, oli bändin rooli kiertueilla lämmitellä isompia nimiä. Kolmannelle levylle Bon Jovi sai mukaan hittisäveltäjä Desmond Childin, joka oli tehnyt isoja hittejä mm. Kissille. Childilla oli ilmiömäinen kyky hioa sävellyksistä massoja puhuttelevia hittejä. Jon Bon Jovin ja Richie Samboran kanssa ei tarvinnut aloittaa ihan alusta sillä kaksikon taito tehdä tarttuvia tarinoita ja melodioita oli kuultavissa jo edellisiltä levyiltä. Desmondin ulkopuoliset korvat osasivat kuitenkin kuorruttaa hitit juuri oikealla tavalla ja siirtää sitä kautta orkesteri supertähtien sarjaan. Slippery When Wetistä tuli melodisen hevirockin merkkiteos. Siltä julkaistiin useita top 10 –hittejä ja suurimpana niistä työttömyydestä kertova Livin´On A Prayer. Tarinan keskiössä on työväenluokkainen nuoripari Tommy ja Gina, jotka taistelevat olemattoman toimeentulonsa kanssa , mutta heillä on jotain mammonaa suurempaa, nimittäin toisensa. Desmon Childin mukaan esikuvat tarinaan löytyvät hänen omasta elämästään, ajalta kun hän itse toimi taksikuskina ja hänen silloinen tyttöystävänsä kahvilatyöntekijänä. Jon Bon Jovin mukaan kappale oli vastalause presidentti Ronald Reaganin harjoittamalle talouspolitiikalle, jossa suurilla veronalennuksilla ja julkisten menojen kustannuksella pyrittiin lisäämään yrittäjyyttä. Mutta vaikeuksista selvitään, kunhan meillä on toisemme. Kun kaikki tämä tarjoiltiin Jon Bon Jovin komealla ulkonäöllä ja taidolla vetää rouheasti ylärekisteristä olivat musiikkimarkkinat bändin edessä polvillaan. Maailmanlaajuisesti albumi myi yli 25 miljoonaa kopiota ja sen jälkeen ei ole Bon Jovin tarvinnut tyytyä kiertueilla lämmittelijän rooliin. Levyn suosiosta alkanut hysteria oli suurinta sitten kuusikymmentäluvun ja Beatlemanian. Kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalla Livin´ On A Prayer nappaa pronssia paikalta 3.
Amerikan rocksuuruus Eagles oli ehtinyt juuri niputtaa uransa alkuvuosien hitit kokoelmalevylle ja myymään sitä niin paljon, että siitä tuli lopulta Yhdysvaltain äänitehistorian myydyin bändilevy ja seinälle muistutuksesi siitä 29 –kertaista platinaa, kun uran suurin hitti näki päivänvalon. Vaikka vuonna 1976 julkaistu Hotel California ei ehtinyt kyseiselle kokoelmalle, lunasti se paikkansa jokaiselle tulevalle best of –paketille sitäkin tukevammin. Hotel California on osin harhainen matkakuvaus, osin murhaballadi, joka kappaleen sanoittajan Don Henleyn mukaan kertoo ahneudesta ja itsensä piloille hemmottelusta Amerikkalaisen unelman pimeinä puolina. Jos liittovaltion 200 –vuotisen historian aikana kehitys on johtanut siihen, että pinnallisuus on elämän tärkeimpiä arvoja, kannattaisi kenties seisahtua ja katsoa peiliin. Kasvoilla paistaa leveä tervetulohymy, mutta pinnan alla vaanii pahuus. Kuten Albumin nimikappaleessa, koko levyllä maalataan ensin laajempaa maisemaa, jonka jälkeen otetaan lähikuvaan jonkun tragedian jälkipyykki. Bändin jäsenillä oli omakohtaisia kokemuksia myös huumeiden kanssa pelleilystä ja myös se kuuluu kappaleen tekstissä. Tarina on kuitenkin sen verran monisyinen, että siitä on liikkeellä monia eri tulkintoja. Hitti huipentuu kitaristikaksikko Joe Walshin ja Don Felderin soittamaan rockhistorian yhteen tunnetuimpaan ja tyylikkäimpään tuplakitarasooloon. Hotel California –albumi palkittiin vuoden 1978 Grammy –gaalassa vuoden parhaana albumina ja useat kriitikot pitävät sitä Amerikkalaisen countryrockin ehdottomana huipentumana. Järkäleelle irtoaa kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden taistossa sija 4.
Aivan kuten vuoden 2011, myös nyt päättyvän vuoden kirkkain artisti maailmassa on Brittitähti Adele. Aika vahvaksi todisteeksi kelvannee arvostetun musiikkilehden Billboardin valinta vuoden parhaaksi artistiksi. Kun kunnia kolahti myös vuoden parhaiten myyneestä albumista, aivan kuten vuotta aiemmin, tuli hänestä kautta aikain ensimmäinen artisti maailmassa, joka on tähän pystynyt. Huikeaksi menestyksesi noussut kakkosalbumi 21 on pitänyt Adelen maailman musiikkilistoilla lukuisten hittisinkkujensa ansiosta kohta kaksi vuotta. Uudenvuoden skumppaa kilistellessä Adele voi hymyssä suin todeta peilikuvalleen: Ihan ok vuosi, ei valittamista. Kuluvan vuoden muihin kohokohtiin voidaan lisätä vielä mm. äidiksi tuleminen ja valinta uusimman James Bond –elokuvan tunnarin esittäjäksi. Suuri kaupallinen läpimurto Adelen kohdalla tapahtui 21 levyn avaussinkulla Rolling In The Deep. Radiosoittokerroilla mitattuna siitä tuli Amerikassa suurin crossoverhitti 25:een vuoteen kaikista muista ennätyksiä rikkoneista saavutuksista ja lukuisista palkinnoista puhumattakaan. Adele itse on suitsuttanut yhtenä menestyksen salaisuutena yhteistyötä tuottaja Paul Epworthin kanssa. Epworth sai purstettua Adelesta studiossa viimeisenkin pisaran talteen ja artisti itsekin yllättyi, että hänestä lähti kappaleessa kuultujen korkeiden nuottien kaltaisia ääniä. Kuten koko 21 levy, myös Rolling In The Deep syntyi Adelen ja hänen poikaystävänsä eron jälkeisissä tunnelmissa. Kappale sai eräänlaisia vaikutteita myös bussikuskilta, joka Adelen koulumatkoilla kuunteli koulubussin sterkoista vanhempaa soulmusiikkia. Sijoitus 5 kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalla on huikea saavutus. Adele on muuten ainoa listan top 20:sta löytyvä 1980 –luvulla syntynyt artisti ja ainoa artisti joka yltää näin korkealle julkaistuaan vasta kaksi albumia.
Vuosi 1991 oli merkittävä vuosi rockjulkaisujen osalta. Nirvanan Nevermind, Guns And Rosesin tuplat Use Your Illusion 1 & 2, Pearl Jamin Alive ja Metallican Musta albumi ovat kaikki isoja rockhistorian eliittiin kuuluvia levyjä. Etenkin Metallica otti albumillaan markkinat tukevasti hanskaansa jättämällä rankimman trash-vaihteen taka-alalle ja ottamalla isoja harppauksia hiotumpaan soundiin ja sitä kautta kaupallisempaan suuntaan. Ja niin kuin aina muutosten yhteydessä, osa vanhoista faneista käänsi selkänsä, mutta samaan aikaan uusia faneja puski ovista ja ikkunoista. Metallica onnistui tunkeutumaan levyllä ensimmäistä kertaa myös ei rock-orientoituneille radiokanaville, kiitos isojen hittiviisujen Enter Sandmanin, The Unforgivenin ja Nothing Else Mattersin. Varsinkin levyn slovarit toivat bändille uutta kuulijakuntaa. Neljäntenä singlenä julkaistu Nothing Else Matters syntyi kun laulaja James Hetfield istui puhelimessa tyttöystävänsä kanssa kitara sylissään. Toinen käsi oli vapaana ja hän alkoi tapailla alun yksinkertaista kitarakuviota. Puhelun jälkeen mies työsti idean valmiiksi tekstiä myöten. Kappale kertoo parin vahvoista siteistä huolimatta siitä, että Hetfield oli paljon pois kotoa tien päällä. Hetfield ei suunnitellut kappaletta edes Metallicalle levytettäväksi, vaan lähinnä omaksi ilokseen, mutta kun rumpali Lars Ulrich kuuli sen, vaati hän sitä mukaan tulevalle albumille. Kappale jakoi fanien mielipiteet jyrkemmin kuin mikään muu Metallica –kappale, johtuen osaksi myös taustalla kuultavasta Michael Kamenin johtamasta sinfoniaorkesterista. Se oli monille alkupään fanille liikaa. Hitin suuruudesta kertoo jotain se, että siitä on tehty ihan järjetön määrä cover-versioita ja se on kuultu jopa useissa häissä. Metallica, trashin neljästä suuresta se suurenmoisin oli päätynyt häiden taustamusiikiksi ja se jos mikä yllätti monet Metallica-fanit. Kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listauksessa hitti kiilaa kirkkaimpaan kärkeen ja paikalle kuusi.
Legendaarisen Whitney Houstonin elämässä vuosi 1992 oli monellakin tapaa merkityksellinen. Kesällä tähti avioitui R&B –laulaja Bobby Brownin kanssa ja muutamaa kuukautta myöhemmin hänet nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla Kevin Costnerin vastanäyttelijänä elokuvassa Bodyguard. Elokuva osoittautui maailmanlaajuiseksi hitiksi ja sen soundtrackista tuli lopulta kaikkien aikojen parhaiten myynyt leffa-albumi. Levyn ja miksei myös elokuvankin menestystä vauhditti elokuvassa kuultava Dolly Partonin alun perin tekemä hitti I Will Always Love You, josta tuli Houstonin tulkintana listaykkönen ympäri maailmaa. Singlenä kappale löytyy yli yhdeksästä miljoonasta kodista ja noilla lukemilla se on edelleen maailman eniten myyty naisartistin single. Elokuvassa kappale kuullaan kahteenkin kertaan. Ensin ja alkuperäisenä Partonin tulkintana taustalla, kun tunteet alkavat heräillä päätähtien välillä ja lopuksi mahtipontisena Houstonin versiona elokuvan loppukliimaksissa. Hitin viimeisessä kertosäkeessä kuultava Houstonin laulusuoritus on yksi pophistorian mieleenpainuvimmista tulkinnoista ja siitä on sittemmin kuultu aika jäätäviä jäljitys-yrityksiä eri artistien ja karaokeruusujen toimesta. Jotain suorituksen ainutlaatuisuudesta kertoo, että Houstonilla itselläänkin oli sittemmin vaikeuksia livetilanteissa suoriutua siitä puhtain paperein. Nojailuklassikolle löytyy paikka kaikkien aikojen parhaiden listalta sijalta 7.
Käytännössä koko 1960 –luvun listoja hallinut ja maailman suosituimmaksi yhtyeeksi noussut The Beatles oli vuoteen 1970 mennessä saavuttanut jo kaiken mitä yhdessä pystyivät saavuttamaan. Rajat tulivat vastaan varsinkin henkisellä puolella ja se alkoi näkyä välien rakoiluna jo tammikuussa 1969, kun Beatlet nähtiin viimeistä kertaa yhdessä liveyleisön edessä levy-yhtiö Applen katolla pitämässään konsertissa. Konsertti oli osa Get Back –nimellä kulkenutta dokumenttia, jossa oli tarkoitus seurata bändiä valmistelemassa seuraavaa levyä. Varsinaisista sessioista syntyi sekalaista Bealtes -materiaalia, mihin ei juuri kukaan bändin jäsenistä ollut tyytyväinen ja koko valmisteilla ollut albumi siirrettiin hyllylle. Paul McCartney ehdotti, josko aloitettaisiin puhtaalta pöydältä ja tehtäisiin levy vanhaan kunnon malliin ja lopputuloksena saatiinkin varsin kehuttu Abbey Road. Seuraavan vuoden alussa palattiin Get Back –sessioiden nauhoihin ja ne kiikutettiin tuottaja Phil Spectorille. Spector työsti materiaalin valmiiksi, johon tosin McCarntney ei ollut edelleenkään tyytyväinen. John Lennon puolestaan totesi myöhemmin, että Spector otti paskaisimman kasan paskaa ja teki siitä sentään jotain. Let It Be nimellä kulkenut bändin 12. ja viimeinen levy julkaistiin toukokuussa 1970 bändin jo hajottua. Albumin nimikappale on McCartneyn käsialaa ja kertoo unesta, jossa hän näki kuolleen äitinsä lohduttamassa häntä myrskyisinä hetkinä jolloin bändi oli jo hajoamassa. Vuonna 2003 albumista julkaistiin versio Let It Be… Naked, jossa kappaleet kuullaan alkuperäisinä versioina ilman Spectorin muokkauksia. Kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalta Let It Be:lle napsahtaa sija 8.
Maailman myydyimmän albumin Michael Jacksonin Thrillerin ansiot on käyty pääpiirteissään läpi jo listalla aiemmin vastaan tulleiden levyn kappaleiden yhteydessä. Historiallisen albumin kirkkain kruunu ja Jacksonin uran ehkä tunnetuin kappale Billie Jean oli levytysvaiheessa tuottaja Quincy Jonesin mielestä liian heikko lenkki ja hän olisi jättänyt sen levyltä pois, mutta Michael oli toista mieltä. Naispuolisista faneista kertova Billie Jean osoittautui tekovaiheessa varsinaiseksi murheenkryyniksi. Quincy Jonesin tyytymättömyys kappaletta kohtaan varmaan osaltaan vaikutti myös siihen, että kappaletta hiottiin ja siitä tehtiin yli 90 erilaista miksausta. Lopulta kuitenkin versio numero kaksi päätyi levylle. Jones olisi halunnut lyhentää myös kappaleen elektronista ja uhkaavaa bassokuvioon perustuvaa introa, koska singleissä oli totuttu menemään nopeammin itse asiaan ja ensimmäiseen kertosäkeeseen. Tähti itse piti päänsä ja halusi jättää intron puoliminuuttiseksi. Jacksonin mielestä koko kappaleen juju piilee introssa ja jos se herättää hänessä halun tanssia, se tekee niin varmaan myös faneissa. Ja jotta kädenvääntö ei olisi loppunut tähän olisi Jones halunnut muuttaa kappaleen nimen vielä muotoon Not My Lover, koska hän pelkäsi, että ihmiset luulisivat Billie Jeanin kertovan Billie Jean King –nimisestä tenniksen pelaajasta. Kun erimielisyydet oli saatu selvitettyä ja oli aika purkittaa kappaleen lauluosuudet, riitti Jacksonille yksi otto. Rytmisesti ja melodisesti onnistuneen Billie Jeanin suosion yksi salaisuus on myös kappaleen minimalistisuus. Yksinkertainen instrumenttikattaus takaa sen, että kuulija kuulee kaiken mitä kappaleen aikana tapahtuu. Billie Jean oli Thrillerin toinen single ja se nousi välittömästi listojen piikkipaikalle. Grammy-gaalassa Jackson puhdisti pöydän ja Thrillerin kahdeksasta pystistä kaksi tuli Billien Jeanin ansioista. Kappaleen videosta tuli ensimmäinen mustan artistin tekemä musiikkivideo, joka näytettiin musiikkikanava MTV:llä. Pari kuukautta singlen julkaisun jälkeen Jackson esitti biisin Motown levy-yhtiön 25 –vuotis juhlissa, jolloin nähtiin enimmäistä kertaa kuuluisa moonwalk. Billie Jean tömähtää paikalle 9 kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalla.
Jazz –musiikin kehdosta New Orleansista maailmalle lähtenyt Louis Armstrong on yleisesti noteerattu jazzin merkittävimmäksi solistiksi. Jo 1920 – luvulla jazzin kulmakivinä pidettyjä levytyksiä tehneen Armstrongin yksi uran tähtihetkistä löytyy miehen myöhemmiltä ikävuosilta, kun hän 66 –vuotiaana nousi vielä kerran hittilistoille unohtumattomalla tulkinnallaan kappaleessa What A Wonderful World. Kappaleen tehnyt kaksikko Bob Thiele ja George David Weiss kirjoittivat tekstin tietoisena vastaiskuna Yhdysvalloissa päätään nostaneelle rasismille ja hätähuutona inhimillisemmän maailman perään omille lapsillemme. Kappaletta tarjottiin ensin iskelmälaulaja Tony Bennettille, joka kieltäytyi kunniasta. Kansaneläkeikään ehtinyt Louis oli listalla toisena ja hän kävi käheän pehmeällä äänellään studiossa laulamassa osuutensa. Vuonna 1967 julkaistu klassikko suorastaan floppasi alkuun Yhdysvalloissa, johtuen mm. siitä, että ABC levy-yhtiön pomo ei tykännyt kappaleesta, eikä tästä syystä antanut kappaleen markkinointiin rahaa. Euroopassa tilanne oli toinen ja siitä tuli listamenestyjä. Neljä vuotta myöhemmin Armstrongin menehdyttyä sydäninfarktiin kappale julkaistiin singlenä uudelleen ja se sai ympärilleen kultaiset kehykset. Kolmannen kerran se nähtiin listoilla vuonna 1988, kun se kuultiin elokuvassa Good Morning Vietnam. What A Wonderful World on yksi maailman eniten versioiduista standardeista ja nappaa sijan 10 kaikkien aikojen parhaiden kappaleiden listalla.
Radio Aallon kuuntelijoilla oli alkuvuodesta mahdollisuus äänestää Radio Aallon nettisivuilla 365 maailman parasta biisiä. Äänestys on päättynyt, lista on kasattu ja nyt on jäljellä listan läpikäyminen. Seuraa listaa Radio Aallon taajuuksilta tai tältä sivulta!
Dynastia on mahtipontinen mutta höyhenenkevyt. Naisellinen mutta miehekäs. Vakava mutta höpö. Isotteleva mutta ironinen. Epätäydellinen. Siis täydellinen. Viikon parhaat palat uusintana lauantaisin klo 9-12